Koiranpennun selviytymisopas (omistajalle)

Koiranpennun saapuminen kotiin on jännittävä ja iloinen tapahtuma. Uuden perheenjäsenen kanssa pentuaika on kuitenkin myös vaativa – aivan kuin vauva, myös pieni koira vaatii ympärivuorokautista huolenpitoa ja valvontaa. Moni tuore koiranomistaja voi tuntea olonsa uupuneeksi ja turhautuneeksi pentuarjen keskellä, mutta et ole tunteidesi kanssa yksin: lähes puolet koiranomistajista kokee “puppy blues” -oireilua, eli ahdistuneisuutta, turhautumista tai väsymystä pentuaikana. Onneksi pennun kasvaessa arki helpottuu. Tämä kattava opas antaa sinulle keinot selviytyä pentuajasta yhtenä kappaleena. Käymme läpi kaikki tärkeimmät osa-alueet aina pennun kotiuttamisesta koulutukseen ja terveydenhoitoon. Oppaan lopusta löydät myös UKK (Usein kysytyt kysymykset), joihin on koottu vastauksia tyypillisiin pentuarkea koskeviin pulmiin.

Muista, että jokainen pentu ja omistaja ovat yksilöitä. Eri lähteistä löytyy valtavasti neuvoja ja ohjeita, ja joskus tuore koiranomistaja voikin tuntea olevansa informaation ristitulessa. Tämän oppaan tarkoitus on koota yhteen olennaisimmat neuvot – sinun ei tarvitse suorittaa täydellisyyttä, vaan tärkeintä on huolehtia pennun perustarpeista, luoda luottamuksellinen suhde ja nauttia matkasta. Rentoudu, hengitä syvään ja sukella kanssamme pentuajan seikkailuihin!

Lukuaika noin 30 minuuttia

Ennen kuin uusi pentu tassuttelee taloon, on tärkeää valmistella ympäristö turvalliseksi ja pennulle sopivaksi. Aloita kotisi “pennunäkökulmasta” tarkistamisella – kyykisty lattian tasolle ja katso, mitä kaikkea utelias pieni pentu yltää tutkimaan. Korjaa pois kaikki, mitä et halua pennun pureskelevan tai mikä voi olla vaarallista. Erityisesti huolehdi seuraavista:

• Sähköjohdot ja myrkylliset esineet: Piilota johdot suojalistojen taakse tai teippaa ne seinää vasten, jottei pentu pääse järsimään niitä. Nosta pois lattialta myös kaikki myrkylliset kasvit, kemikaalit, lääkkeet ja pienet esineet, jotka pentu voisi niellä. Monet tavalliset koristekasvit (kuten joulutähti, liljat, muratti ym.) ovat koiralle myrkyllisiä, joten sijoita ne korkealle tai luovu niistä pentuajaksi.

• Arvokkaat tavarat ja tekstiilit: Pentu ei ymmärrä, mitkä esineet ovat kalliita tai tärkeitä sinulle. Siirrä arvokkaat esineet ja muistoesineet pois alatasoilta. Rullaa pois lattialta hienoimmat matot ainakin sisäsiisteyskasvatuksen ajaksi – on helpompi ennaltaehkäistä pissavahinkoja arvomatoille kuin puhdistaa niitä jälkikäteen. Pentu ei tarvitse parhaimmillaan kuin sekuntteja "kielletyn" huonekalun tai esineen seurassa, ja se on vahingoittunut tai pilalla. Älä aliarvioi näiden pienten nakertajien tarkasti kohdistettua tuhovoimaa.

• Huoneiston rajaus: Mieti etukäteen, mitkä huoneet tai alueet haluat pitää koiravapaina. Jos esimerkiksi makuuhuoneeseesi tai työhuoneeseen ei ole pennulla myöhemminkään asiaa, aloita rutiini heti pennun saavuttua: pidä ovi kiinni tai käytä tarvittaessa turvaporttia estämään pennun pääsy kiellettyyn tilaan. Johdonmukaisuus alusta asti ehkäisee sekaannusta – pentu ei ymmärrä, miksi se saa tulla sohvalle nyt pienenä, jos isona se sieltä kielletään. Päätä siis perheen kesken sallitut ja kielletyt asiat jo ennakkoon.

• Turva-aitaukset ja häkit: Harkitse pennun oman alueen järjestämistä esimerkiksi pentuaitauksen avulla. Voit rajata osan huoneesta tai esimerkiksi keittiön portilla alueeksi, jossa pentu oleskelee, kun et pysty valvomaan sitä. Myös avonaisena pidettävä kuljetushäkki tai kevythäkki voi toimia pennun omana pesänä. Ideaalitilanteessa häkki on pennulle mieluisa turvapaikka, jonne se voi vetäytyä nukkumaan tai syömään rauhassa. Huomaa, että häkkiä tai aitausta ei koskaan tule käyttää rangaistuksena, vaan positiivisena lepopaikkana. Sijoita se paikkaan, jossa pentu näkee perheen touhut (ei siis eristyksiin varastoon), jotta se kokee olevansa osallisena lauman arjessa. Lyhytaikaisesti häkki tai aitaus auttaa pitämään pennun turvassa esimerkiksi silloin, kun sinun on pakko vastata ovikelloon tai puhelimeen etkä halua pennun sillä välin joutuvan ongelmiin.

• Tarvikkeiden hankinta: Varaa etukäteen kaikki tarpeelliset pentuajan tarvikkeet. Näin sinun ei tarvitse heti pennun kotiuduttua juosta kauppaan, vaan voit keskittyä rauhassa tulokkaaseen. Minimissään tarvitset: ruokaa ja herkkuja, ruoka- ja vesikupit, sopivan kokoisen pannan tai valjaat ja talutushihnan, mukavan koiranpedin tai muun nukkumapaikan, muutaman erilaisen lelun (esim. purulelu hampaiden kutinaan, pehmolelu turvaksi) sekä harjan/kamman ja kynsisakset hoitotoimiin. Lisäksi monet omistajat hyötyvät pissa-alustoista alkuvaiheessa (etenkin kerrostaloissa), mutta näistä lisää sisäsiisteyden yhteydessä. Tarkempi ostoslista löytyy esimerkiksi Kennelliiton “Meille tulee pentu” -oppaista ja verkkokauppojen pennun ostoslistoilta.

Kun koti on pentuturvallinen, voit vastaanottaa uuden ystäväsi luottavaisin mielin. Varaa pennun kotiutumispäivälle ja sitä seuraaville päiville runsaasti aikaa olla kotona – pennun ensimmäiset päivät uudessa ympäristössä ovat ratkaisevia suhteen luomisessa ja turvallisuuden tunteen rakentamisessa. Jos mahdollista, pidä lomaa tai etäpäiviä töistä ensimmäisen viikon tai pari ajan.

Kun haet pennun kasvattajalta, muista varautua myös itse matkustamiseen. Kotimatka voi olla pennulle jännittävä ja jopa pelottava kokemus: kaikki tutut asiat – emo, sisarukset ja vanha ympäristö – jäävät taakse, ja pentu kuljetetaan vieraassa autossa outojen ihmisten kanssa. Ota mukaan matkalle pehmeä pyyhe tai peitto, jonka voit laittaa pentua varten esimerkiksi kuljetusboksiin tai syliin; tähän peittoon on hyvä suihkauttaa etukäteen emän ja pentujen rauhoittavaa ominaistuoksua tai feromonia (esim. Adaptil-suihke). Matkustakaa niin, että joku on pennun vierellä koko ajan pitämässä siitä huolta – pientä pentua ei tule koskaan laittaa yksin esimerkiksi auton takakonttiin. Pidä ajomatkan aikana ote rennon rauhallisena: jos pentu itkee tai on levoton, puhu sille lohduttavasti, mutta pysy tyynenä. Ensimmäinen automatka on jo itsessään suuri harppaus pienelle.

Kun saavutaan kotiin, anna pennun tutustua rauhassa uuteen ympäristöön. Moni pentu lähtee uteliaana tutkimaan paikkoja heti, kun jännitys hieman hellittää. Voit laskeutua itse lattialle pennun tasolle ja vain olla sen seurana, tarjoillen halutessasi makupaloja ja kehuja, kun pentu rohkaistuu tutkimaan kotia. Kaikki uudet äänet, hajut ja esineet väsyttävät pentua nopeasti – muista siis, että pentu tarvitsee myös lepoa kaiken tämän uuden keskellä. Ensimmäisinä päivinä kannattaakin välttää liikaa hälinää: pidä vierailijoiden tulva aisoissa ja anna pennulle ja perheellesi muutama päivä rauhallista yhteiseloa ennen kuin sukulaiset ja naapurit ryntäävät pentua ihastelemaan. Jos teillä on pieniä lapsia, opasta heitä olemaan alkuun rauhallisesti pennun kanssa – ei juosta kilpaa tai vedetä pentua syliin väkisin, vaan leikitään hellästi lattialla ja annetaan pennun välillä myös nukkua kesken touhujen.

Ensikohtaamiset mahdollisten muiden lemmikkien kanssa on hyvä hoitaa hallitusti. Jos kotona on ennestään koiria, suositaan neutraalia maaperää: vie vanha koira ensin vaikka pienelle kävelylle, sillä välin pentu saa tutustua uuden kodin hajuisiin huoneisiin ilman toista koiraa. Tuo sitten vanha koira pihalle ja järjestä koirien ensitapaaminen ulkona rennosti, mieluiten molemmat hihnassa mutta väljästi, jotta ne saavat haistella rauhassa toisiaan. Useimmat aikuiset koirat hyväksyvät pennun osaksi laumaa – vaikkeivät ne välttämättä siitä heti riemastu, ne sietävät pennun touhuja yleensä yllättävän kärsivällisesti. Silti on tärkeää valvoa ja varmistaa, ettei vanha koira stressaannu liikaa: järjestä sillä oma rauhoittumispaikka, jonne pentu ei pääse häiriköimään. Kissojen ja muiden eläinten kanssa totuttelussa pätee sama periaate: kontrolloidut lyhyet kohtaamiset, eläimille pakoreitit ja runsaasti positiivista vahvistusta (nameja, kehuja) aina kun ne ovat rauhassa toistensa lähellä.

Perheen arjen säännöt kannattaa ottaa käyttöön välittömästi, jotta pentu oppii tavoille alusta alkaen. Jo ensimmäisenä päivänä voi esimerkiksi aloittaa opettamaan pennulle sen omaa nimeä ja luoksetuloa (näistä lisää koulutusosiossa). Sopikaa myös perheenjäsenten kesken yhtenäiset pelisäännöt: jos päätätte, että pentu ei jatkossa saa tulla esimerkiksi sohvalle tai makuuhuoneeseen, pitäkää linja jo pentuna, vaikka se kuinka suloisesti pyrkisi viereen nukkumaan. Samoin esimerkiksi puremisen, kerjäämisen ja muiden tapakasvatuksen asioiden kanssa – päättäkää, mitä sallitaan ja mitä ei, ja olkaa johdonmukaisia. Johdonmukaisuus ja ennakointi ovat avainasemassa kasvatuksessa. On paljon helpompaa ehkäistä ei-toivottu käytös ennakolta kuin korjata ongelmaa jälkikäteen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun poistat houkutukset (kengät piiloon, roskis kannen alle) ja tarjoat sallittuja puuhia (lelut, pureskeluluut) tilalle, pentu harvemmin edes ehtii tuhmuuksiin.

Vinkki: Moni kasvattaja antaa pennun mukaan tuttua ruokaa sekä esimerkiksi emän ja pentueen tuoksulla varustetun peiton. Hyödynnä näitä: pidä ruoka alkuun samana (katso ruokinnasta tarkemmin alla) ja aseta pentulaatikosta tullut peitto pennun makuupaikalle tuomaan turvaa uuden kodin ensiöinä.

Ensimmäinen yö uudessa kodissa jännittää yleensä pentua (ja vähän omistajaakin!). Pentu saattaa itkeä yöllä ikäväänsä, mikä on täysin ymmärrettävää – onhan se ehkä ensimmäistä kertaa elämässään erossa laumastaan. Yleinen suositus on, ettei pientä pentua jätetä yksin nukkumaan erilliseen tilaan ensimmäisinä öinä. Turvallisin ratkaisu on järjestää nukkuminen niin, että pentu on lähellä ihmistä: voit esimerkiksi laittaa pennun pedin makuuhuoneeseen sänkysi viereen, tai vaihtoehtoisesti mennä itse nukkumaan pennun viereen olohuoneeseen pariksi ensimmäiseksi yöksi. Jos pennun on jatkossa tarkoitus nukkua eri huoneessa, voit vähitellen totuttaa sitä etäisyyteen – esimerkiksi ensimmäinen yö patjalla pennun vieressä, seuraava parin metrin päässä sohvalla, ja sitten siirryt omaan huoneeseesi kun pentu on jo tottunut uuden kodin ääniin. Voit myös pitää makuuhuoneen oven auki ja laittaa pentuaitauksen tai kuljetusboksin ovenpieleen, jolloin pentu kuulee ja haistaa sinun olevan lähellä.

Yöheräilyt: Nuori pentu ei fyysisesti pysty pidättelemään kovin kauaa, joten varaudu yhteen tai kahteen yölliseen herätykseen alussa. Pennulla saattaa tulla pissahätä keskellä yötä – jos se inahtaa levottomasti, ota se syliin ja vie ulos rauhallisesti ja vähäeleisesti. Yöllä ei kannata leikkiä eikä höpötellä pennulle liikaa. Voit esimerkiksi vain seistä rauhallisesti pihalla ja odottaa, että pentu tekee tarpeensa, jonka jälkeen palataan hiljaa takaisin nukkumaan. Pimeään ja hiljaiseen aikaan viestiminen pidetään minimissä, jotta pentu oppii yön olevan nukkumista varten. Joskus sanotaan, että pentu pitää herättääkin yöllä tarpeille, mutta tämä ei ole välttämätöntä: tiheät ulkoilut päiväsaikaan riittävät yleensä sisäsiisteyden oppimiseen, kunhan vahingot siivotaan asiallisesti (tästä lisää myöhemmin). Usein pentu sopeutuukin parissa viikossa niin, että se nukkuu ainakin 6–7 tuntia putkeen yöllä.

Pentu itkee yöllä, mitä tehdä? Jos/kun pentu ensimmäisinä öinä vinkuu, tärkeintä on osoittaa lempeästi läsnäolo ilman että siitä kehkeytyy riehumissessio. Voit laskea käden pentua kohti, jotta se tuntee hajusi ja lämpösi. Moni pentu rauhoittuu, kun saa käpertyä esimerkiksi ihmisen kylkeen tai jalkojen päälle nukkumaan – voit sallia tämän, mutta varaudu että totutus omaan petiin on tehtävä sitten vähitellen. Jos taas päätät jo alusta alkaen, ettei pentu tule sänkyyn tai sohvalle nukkumaan, ole johdonmukainen siitäkin huolimatta, että sydäntä särkee kuunnella pikkuisen itkua. Voit istua pentupedin vieressä, silitellä rauhallisesti ja puhua matalalla äänellä lohduttavasti. Yleensä pentu rauhoittuu, kunhan se tuntee ettei ole yksin. Älä kuitenkaan innostu lepertelemään iloisesti tai leikkimään pimeällä – muuten pentu oppii, että yöllä saa huomiota ja jatkaa vaatimista.

Yöunet ja päiväunet: Pentu tarvitsee valtavasti unta kasvunsa tueksi – tyypillisesti 18–20 tuntia vuorokaudessa menee nukkumiseen 0–6 kuukauden ikäisellä pennulla. Tämä tulee monelle yllätyksenä! Usein sanotaan, että koiranpennun päivät koostuvat ”riehu, syö, nuku” -sykleistä, mikä onkin osuva kuvaus. Varmista siis, että pentu saa päiväsaikaan nukkua riittävästi, koska kaikki uudet kokemukset kuormittavat sen aivoja ja kehoa. Järjestä pennulle rauhallinen nukkumapaikka, jossa sitä ei häiritä: esim. nurkkaus olohuoneesta, johon laitat mukavan pedin tai peiton. Monet pennut pitävät hieman luolamaisista nukkumapaikoista, kuten pöydän tai tuolin alle rakennetusta pedistä. Voit myös totuttaa pennun kevythäkkiin ovi auki, jolloin se saa siellä omaa rauhaa. Tärkeää on, että perheen lapset (ja aikuisetkin!) malttavat antaa pennun nukkua häiriöttä. Pentu voi päiväunillaan nukkua sikeästi jopa parikin tuntia kerrallaan – hyödynnä sinäkin tämä aika lepäämällä, jos yövalvomiset painavat. Riittävä uni on elintärkeää pennun kasvulle, oppimiselle ja mielialalle. Huomaat varmasti eron käytöksessä: väsynyt pentu on kärttyinen ja vilkkaampi, kun taas hyvin levännyt pentu jaksaa keskittyä ja oppia paremmin.

Yhteenvetona: tee pennun ensimmäisistä öistä mahdollisimman turvallisia ja lempeitä. Pidä rytmi rauhallisena, ole läsnä, mutta älä huolestu liikaa, jos yöllä vähän vikinää kuuluukin. Muutaman yön jälkeen uusi tulokas todennäköisesti nukkuu jo luottavaisemmin.

Pentuarkeen kuuluu toistuvia rutiineja, joiden avulla pennun perustarpeet täytetään. Päivä koostuu yleensä syömisen, ulkoilun, leikin/opettelun ja nukkumisen vuorottelusta. Johdonmukainen päivärytmi auttaa sekä pentua että omistajaa – kun arkirutiini vakiintuu, pentu kokee olonsa turvalliseksi ja oppii ennakoimaan, milloin on ruoka-aika, milloin ulkoillaan jne. Tässä osiossa käsittelemme pentuarjen kolmea tärkeää osa-aluetta: ruokintaa, ulkoilua (sisäsiisteys mukaan lukien) ja lepoa päiväsaikaan.

Oikeanlainen ravinto on elintärkeää pennun kasvulle ja hyvinvoinnille. Moni kasvattaja antaa pentupakkauksen mukana tuttua ruokaa muutamaksi päiväksi – käytä tämä ruoka ensin, jottei ympäristönmuutoksen lisäksi tule heti ruokavaliomuutosta. Jos haluat vaihtaa ruokamerkkiä, tee se vähitellen sekoittamalla uutta ruokaa vanhaan noin viikon siirtymäajalla, sillä äkillinen vaihdos voi aiheuttaa ripulia. Pennun ruoan tulee olla täysravinto nimenomaan kasvavalle koiralle: pennun tarvitsemat ravintoaineet (proteiinit, rasvat, vitamiinit ja oikea kalsium-fosforisuhde) eroavat aikuisen koiran tarpeista. Valitse siis laadukas pennun kuivaruoka tai märkäruoka, jossa lukee sen soveltuvan pennuille (ja mielellään vielä pennun odotettuun aikuispainoluokkaan – isoille ja pienille roduille on erilaisia penturuokia). Mikäli haluat ruokkia osin kotiruoalla tai raakaruoalla, konsultoi asiantuntijoita, jotta ruokavaliosta tulee tasapainoinen. Helpointa ensikertalaiselle on yleensä valmis täysrehu. Vettä tulee olla koko ajan tarjolla raikkaana, ja pentu osaakin yleensä juoda tarpeensa mukaan.

Ruokintatiheys: Pieni koiranpentu tarvitsee useita aterioita päivässä, koska sen vatsa on pieni mutta energiantarve suuri. Yleinen ohje on, että luovutusikäinen 7–8 viikkoinen pentu syö 3–4 kertaa päivässä, noin 4 tunnin välein. Käytännössä esim. aamulla, keskipäivällä, iltapäivällä ja illalla. Noin 4 kuukauden iässä annosten määrää voidaan vähentää kolmeen kertaan päivässä (aamu, päivä, ilta) ja noin 6–7 kuukauden iässä kahteen kertaan (aamu ja ilta). Useimmat koirat siirtyvät aikuisena 1–2 ateriaan päivässä; monet omistajat suosivat kahta ateriaa myös aikuisilla koirilla ruoansulatusongelmien välttämiseksi, vaikka periaatteessa aikuinen koira pärjää yhdelläkin isommalla aterialla vuorokaudessa. Pidä ruokintarutiini mahdollisimman säännöllisenä – pennut arvostavat ennakoitavuutta. Tarjoa ruoka-ajat samoihin aikoihin, ja jätä kuppi tarjolle noin 10–15 minuutiksi kerrallaan. Jos pentu ei syö kaikkea, ota kuppi pois ja tarjotkaa seuraavalla ruokintakerralla uudestaan. Herkut ja koulutuspalkkiot kuuluvat toki myös pentuarkeen, mutta pidä niiden määrä kohtuullisena: on suositeltu, että makupalat muodostavat korkeintaan ~10% päivän kokonaiskaloreista, jotta pentu ei liho. Voit halutessasi vähentää päivän ruokamäärää hieman, jos annat paljon herkkuja koulutuksessa.

Seuraa pentusi kehon kuntoa. Pentu saa kasvaa tukevasti muttei lihavasti: kylkiluiden tulisi juuri ja juuri tuntua ohuen rasvakerroksen alla. Kasvukaudella pennut usein näyttävätkin solakoilta korkeajalkaisilta hujopeilta (”koiranruma teini-ikä” on täysin normaali vaihe), mutta jos olet epävarma pennun painosta tai ruokamääristä, kysy rohkeasti neuvoa eläinlääkäriltä tai koirankasvattajalta. Pennun ruokahalu voi vaihdella päivittäin. Jos pentu yhtäkkiä alkaa jatkuvasti jättää ruokiaan, tarkista ettei annos ole liian suuri ja ettei pentu saa liikaa herkkuja pitkin päivää. Tyhjän vatsan oksentelu (keltainen vaahto, yleensä aamulla) voi olla merkki liian harvasta ruokintavälistä – tällöin palaa tiheämpään ateriarytmiin.

Ulos harjoittelemaan heti alusta alkaen: Moni ensikertalainen kysyy, uskaltaako pientä pentua viedä ulos ennen rokotusten voimaantuloa. Vastaus on kyllä – pentu kannattaa totuttaa ulkoiluun heti, ja sisäsiisteyskasvatus aloitetaan heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Vaikka rokotussuoja ei ole vielä täydellinen, pentu voi silti turvallisesti ulkoilla matalan riskin paikoissa. Vältä vain alueita, joissa liikkuu paljon rokottamattomia koiria tai niiden ulosteita (esim. koirapuistot eivät ole hyvä paikka pienen pennun terveydelle eikä kehitykselle). Sen sijaan oma piha, talon edusta, metsäpolut ja tutuiksi tiedetyt koirakaverit ovat hyviä ulkoilukohteita myös alle 12-viikkoiselle pennulle.

Pissalle ja kakkalle opettelu: Sisäsiisteys vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja erittäin tiheää ulkona ravaamista alkuvaiheessa. Ohjenuorana on, että pentu viedään ulos aina kun se on herännyt, syönyt tai leikkinyt hetken. Käytännössä ensimmäisinä viikkoina ulkona pitäisi käytää tunnin-parin välein hereillä ollessa, jopa useammin. Mitä useammin tarjoat pennulle mahdollisuuden tehdä tarpeensa oikeaan paikkaan (ulkosalle), sitä todennäköisemmin onnistumisia tulee ja sitä nopeammin pentu hoksaa asian idean. Ulkona voi mennä tovi ihmetellessä kaikenlaisia hajuja ja ärsykkeitä ennen kuin pentu muistaa pissaamisen tarpeensa – ole siis kärsivällinen ja anna aikaa. Kun pentu lopulta pissaa/ kakkaa ulos, kehu sitä vuolaasti ja anna heti herkku palkaksi. Voit myös liittää toimintaan käskysanan (esim. “tee pissat”), jonka pentu myöhemmin oppii yhdistämään tarpeiden tekoon. Ylenpalttinen kehuminen voi tuntua hullulta keskellä yötä takapihalla seistessä, mutta se todella toimii – pentu oppii, että ulos tekeminen on toivottua ja tuottaa miellyttävän lopputuloksen (palkkion).

Entä sitten vahingot sisälle? Niitä tulee varmasti jokaiselle pentuomistajalle – älä lannistu. Tärkeintä on siivota pissat ja kakat neutraalisti, moittimatta pentua. Älä koskaan työnnä pennun naamaa lätäkköön tai huuda sille – se ei ymmärrä mistä suutut, vaan oppii ehkä vain tekemään tarpeensa jatkossa piiloon. Jos saat pentusi itse teossa sisälle, voit keskeyttää lempeästi (“oho, ulos mennään”) ja kantaa pennun ulos tekemään loput oikeaan paikkaan. Siivoa sisälle tulleet vahingot esimerkiksi entsymaattisella pesuaineella, joka poistaa hajujäämät tehokkaasti (lemmikkieläintarvikeliikkeissä myydään erityisiä puhdistusaineita tähän tarkoitukseen). Tavalliset puhdistusaineet tai etikka eivät välttämättä peitä hajua pennun tarkasta nenästä.

Pissa-alustat: Joissain tapauksissa sisäsiisteysopetusta tuetaan käyttämällä sanomalehtiä tai pissa-alustoja sisällä. Esimerkiksi korkeissa kerrostaloasunnoissa tämä voi olla alussa käytännöllistä, kun pentu ei yksinkertaisesti ehdi ulos asti. Jos käytät alustoja, sijoita ne eteiseen tai yhteen paikkaan, ja ohjaa pentu niille tarpeille. Pyri kuitenkin mahdollisuuksien mukaan siirtymään ulkokäymiseen pian. Mitä enemmän pentu oppii, että sisällä on sallittua tehdä (vaikka alustan päälle), sitä vaikeampi sen voi olla ymmärtää myöhemmin, miksi sisälle ei enää saakaan pissiä. Moni suosii suoraan ulos viemistä ja jättää aluset väliin – valitse teidän kotiinne sopiva tapa.

Milloin pentu on kokonaan sisäsiisti? Yksilöllistä vaihtelua on paljon. Pieni pentu (alle 3 kk) ei fysiologisesti pysty pidättämään paria tuntia pidempään, ja monet koirat oppivat täysin sisäsiisteiksi vasta noin 10–12 kuukauden ikään mennessä. Jotkut nopeammin, toiset hitaammin. Älä siis huolestu, jos vielä puolen vuoden iässä tulee satunnaisia lammikoita – se on normaalia. Kärsivällisyys ja johdonmukainen opastus tuottavat lopulta tulosta. Pentuaika on vain vaihe, ja sisäsiisteys on yksi sen suurista opetuksista meille ihmisillekin kärsivällisyyden suhteen.

Pentu on täynnä energiaa lyhyissä puuskissa, mutta muistetaan, että se on vielä lapsi. Liikunnan suhteen tärkeintä on laatu, ei niinkään määrä. Alle puolivuotiasta pentua ei tule rasittaa liiallisesti fyysisesti, koska sen luusto ja nivelet ovat kehitysvaiheessa. Vältä siis pitkiä lenkkejä, rankkaa hyppyyttämistä tai portaiden rampauttamista ylös alas – kaikki tuollainen kuormittaa kasvavia niveliä. Ohjenuorana käytetään usein ns. 5 minuutin sääntöä: lisää jokaiselle ikäkuukaudelle 5 minuuttia kävelyaikaa. Eli 2 kk pentu ~10 min yhtäjaksoinen lenkki, 3 kk ~15 min, 6 kk ~30 min. Nämä ovat kuitenkin suuntaa-antavia – tärkeintä on tarkkailla pentua. Pentujen liikunta on usein leikinomaista touhuamista ja ympäristöön tutustumista, ei määrätietoista etenemistä kilometrikaupalla. Lyhyet ulkoilut useasti päivässä ovat parempia kuin yksi maratonlenkki. Pentu väsähtää nopeasti: monet 2–3 kuiset pennut simahtavat jo muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen. Ota silloin syliin ja kanna kotiin – pentu ei saa rasittua puhki, koska muuten se voi saada ikäviä kokemuksia ulkoilusta. Muista, että pennun luusto kehittyy vielä kuukausia, joten vasta noin vuoden ikäisenä (isot rodut jopa 1,5-v.) koirasi on valmis todella pitkiin lenkkeihin. Kaikki aikanaan!

Millaista liikuntaa pennulle sitten kannattaa tarjota? Vapaana temmeltäminen pehmeällä alustalla on parasta mahdollista liikuntaa pienelle pennulle. Kun pentu saa metsässä tai pihalla itse määrätä tahdin – juosta, kiipeillä pieniä kallioita, kaivaa, kirmata – sen motoriikka kehittyy luonnostaan ja lihakset vahvistuvat monipuolisesti. Metsämaasto vaihtelevine alustoineen kehittää tasapainoa ja koordinaatiota paljon paremmin kuin asfalttikävelyt. Toki vapaana pito edellyttää turvallista paikkaa ja hieman luoksetuloharjoittelua (käsittelemme luoksetuloa koulutusosiossa). Jos vapaana ulkoilu ei ole mahdollista, pyri ulkoiluttamaan pentua vaihtelevissa paikoissa: nurmikolla, puistossa, hiekkateillä.

Ulkoilun sisältö on tärkeämpää kuin pituus. Hyödynnä pennun luontaista uteliaisuutta ja intoa tutkia. Anna sen haistella kaikkea: ruohonkorsia, kiviä, naapurin postilaatikkoa. Maailma on valtava aistien ilotulitus pennulle, ja hidas hihnalenkki kaikkia hajuja tutkien on pennulle henkisesti väsyttävämpää (ja antoisampaa) kuin pitkä juoksu ilman hajumahdollisuutta. Voit ajatella, että jokainen uusi ympäristöelementti on osa sosiaalistamista ja totuttamista (joista lisää seuraavassa luvussa). Pentu oppii ulkoillessa kaupungin ääniä, autojen suhaus, ohikulkevat ihmiset ja koirat – kaikki nämä ovat tärkeitä kokemuksia.

Ulkoilun yhteydessä tapahtuu siis sekä liikuntaa että koulutusta (sisäsiisteys, kontaktikävely, luoksetulo jne.). Muista kuitenkin myös lepo lenkkien jälkeen: pieni pentu voi tarvita pitkätkin nokoset jokaisen ulkoilusession perään palautuakseen kokemuksista. Liika aktiviteetti ilman rauhoittumista voi tehdä pennusta yliväsyneen, mikä usein ilmenee ylivilkkautena ja puremisena. Pentu ei aina itse osaa rauhoittua, joten omistajan tehtävä on rytmittää päivää – rauhallinen kotiintulo ulkoa ja hetki namia etsien tai puruluuta järsien voi auttaa laskemaan kierroksia ennen unia.

Entä jos pentu ei vielä halua ulos? Jotkin pennut aristavat aluksi pihalle menoa (erityisesti talvella kylmä maa saattaa jännittää). Älä pakota pentua kauas kotoa ensimmäisinä päivinä. Voitte ihan hyvin tehdä tarpeet kotipihalle ja palata sisälle: tärkeintä on, että ulos meneminen on positiivinen kokemus. Voit kantaa pennun hieman matkan päähän kotiovelta ja laskea sitten maahan – usein paluumatka sujuu reippaammin, kun suunta on kohti turvaa. Kokeile myös erilaisia aikoja päivästä. Pennut usein reipastuvat nopeasti, kunhan ikää ja uteliaisuutta tulee lisää. Muutaman viikon totuttelun jälkeen monet rakastavat ulos lähtöä jo niin, että meinaavat vetää hihnassa vauhdilla – siitä vaiheesta alkaakin sitten hihnakäytöksen varsinainen opettelu.

Yhteenveto liikkumisesta: Salli pennulle paljon vapaata leikkiä ja tutkimista turvallisessa ympäristössä, huolehdi että se ei pääse itseään vahingoittamaan (ei korkeita hyppyjä, ei uuvuttavaa rasitusta), ja pidä lenkit pentumaisen lyhyinä mutta mielenkiintoisina. Kun pidät mielessäsi ajatuksen, että jokainen ulkoilu on myös koulutustilaisuus ja seikkailu pennun näkökulmasta, saat sekä liikunta- että oppimistavoitteet täyttymään luontevasti.

Sosiaalistaminen tarkoittaa pennun järjestelmällistä totuttamista erilaisiin ympäristöihin, ihmisiin, eläimiin ja ärsykkeisiin sen kehityksen herkkyyskautena. Koiranpennun tärkein sosiaalistumiskausi ajoittuu noin 3–14 viikon ikään, ja siitä noin puolet on yleensä uuden omistajan luona (pentu tulee yleensä kotiin ~7–8 viikkoisena). Tämä muutaman viikon jakso on kullanarvoinen: pentu suhtautuu uteliaasti ja ennakkoluulottomasti kaikkeen uuteen, joten nyt on aika näyttää sille maailman ihmeitä. Samalla muista, että pieni pentu tarvitsee lepoa joka päivälle – kaikkea ei pidä eikä voi ahmia kerralla. Seuraavaksi käymme läpi, miten sosiaalistamisessa kannattaa edetä.

Rokotukset ja ulkomaailma: Kuten aiemmin todettu, pentua ei tarvitse eristää sisätiloihin rokotussuojaa odotellessa – päinvastoin, neljän seinän sisällä kasvava pentu menettää korvaamattomia kokemuksia. Tutkimusten mukaan emältä saadut vasta-aineet suojaavat pentua yleensä 12-viikkoiseksi asti, jolloin rokotukset aloitetaan. Tämä tarkoittaa, että 8-12 viikon iässä pentu voi ja saa tavata muita koiria hallitusti. Valitse kuitenkin koirakaverit fiksusti: mieluiten tuttu, terve ja rokotettu aikuinen koira, joka on tunnetusti kiltti pennuille. Esimerkiksi naapurin rauhallinen aikuinen koira tai ystävän saman kokoinen pentu ovat hyviä leikkikavereita. Koirapuistoa en suosittele aivan pienen kanssa – siellä on sekä tautiriski että riski huonoihin kokemuksiin, jos isot vieraat koirat säikyttävät pentua. Jos haluat tarjota koirakontakteja, parempi järjestää kahdenkeskisiä leikkejä tuttujen koirien kanssa ensin. Myöhemmin, kun pentu on rohkea ja saanut kaikki rokotukset, voitte kokeilla koirapuistoakin, mutta valvotusti ja ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Eri ihmiset: Pentu kannattaa totuttaa kaikenlaisiin ihmisiin – isoihin, pieniin, miehiin, naisiin, erilaisiin pukeutujiin. Huolehdi kuitenkin, että kokemukset ovat positiivisia. Kutsu kotiin erikseen vieraita rauhalliseen tahtiin: vaikka eri ikäisiä lapsia, partasuisia miehiä, hattu päässä olevia henkilöitä jne. Kaikki nämä näyttävät pennun silmissä erilaisilta. Pyydä vieraita antamaan pennulle herkku ja silittelemään, jos pentu tulee luo. Jos pentu arastelee, älkää pakottako syliin – vieras voi istua lattialle ja odottaa, että uteliaisuus voittaa. Vähitellen pennun itsevarmuus kasvaa. Myös ulkona tavataan kaikenlaisia ihmisiä: älä säikähdä, jos pentu haukahtaa ratikassa rollaattorimummolle – se on vain uutta. Yritä reagoida neutraalisti, juttele pennulle iloisesti ja näytä mallia, ettei vieraassa tyypissä ole mitään pelottavaa.

Erilaiset eläimet: Todennäköisimmin pentusi kohtaa elämänsä aikana kissoja, hevosia tai ehkä naapuruston pupuja. Jos sinulla on oma kissa, aloita tutustutus varhaisessa vaiheessa kontrolloidusti – kissa esimerkiksi omassa huoneessa portin takana, haistellaan ovenraosta ensin. Pennulle voi näyttää hihnassa hevosta riittävän matkan päästä, jotta se tottuu isoon nelijalkaiseen. Kaikkea ei voi etukäteen tietenkään näyttää (turha viedä pentua eläintarhaan haistamaan tiikeriä – se tuskin tulee uudelleen eteen elämän varrella), mutta oman elinympäristösi tyypilliset eläinlajit on hyvä esitellä. Maalla kasvavan pennun olisi hyvä nähdä esimerkiksi lehmiä tai lampaita aidan takaa, kaupunkilaispentu puolestaan toisia koiria ja ehkä kauempaa citykaneja. Sosiaalistamisen tavoitteena on, että pentu oppii pitämään erilaisia olentoja normaalina osana elämää eikä säikähdä, kun joskus myöhemmin kohtaa niitä.

Ympäristöt ja paikat: Pyri viemään pentu vähitellen monenlaisiin paikkoihin. Aluksi tietysti kotipiha ja lähikadut tulevat tutuiksi, mutta kun pentu on rohkaistunut, voit tehdä pieniä retkiä eri ympäristöihin: metsään, rantaan, hiljaiselle ostareille, koirien treenikentän laidalle katselemaan, kaupungin keskustaan (syliin tai kassiin nostamalla jos vilinä on kova), yms. Habituaatio tarkoittaa ympäristön ärsykkeisiin tottumista – pentu oppii, että autot hurisevat, pyörät suhahtavat, juna kolisee, imuri pitää meteliä. Kaikkea tällaista kannattaa harjoitella. Anna pennun aluksi tarkkailla kauempaa: esimerkiksi imuri ensin sammutettuna, sitten lyhyesti käyntiin toisessa huoneessa, hiljalleen lähemmäs. Jos pentu jännittää jotain laitetta tai ääntä, lisää etäisyyttä ja palkitse – voit vaikka leikkiä pienen matkan päässä imurin huristessa, jotta pentu huomaa ettei laite ole vaarallinen. Samoin liikenteen äänet: istuskele rauhallisella paikalla ja anna pennun katsella, palkitse napostellen nameja kun kuorma-auto ajaa ohi jne. Pian siitä tulee arkinen taustaääni.

Leikkitreffit ja pentukurssit: Sosiaalistamiseen kuuluu myös koirien oman kielen opettelu. Pentu oppii parhaiten koirien elekieltä ja sosiaalisia taitoja leikkimällä toisten koirien kanssa. Järjestä siis sopivia leikkikavereita – vaikkapa ystävän pentu tai tasapainoinen aikuinen, joka jaksaa leikkiä pennun kanssa (toki valvotusti). Hyvä vinkki on osallistua pentukurssille, joita koirakoulut järjestävät. Pentukurssilla koirasi saa sekä tärkeää koulutusta (perustaitoja) että kontaktia toisiin samanikäisiin pentuihin turvallisessa ympäristössä. Lisäksi saat itse varmuutta koulutusasioihin. Monesti pentukurssit alkavat noin 3–4 kuukauden iässä, kun pentu on saanut ainakin ensimmäiset rokotukset – tarkista paikallisista koirakouluista tarjonta.

Rauhoittuminen uusien kokemusten välillä: Tärkeä osa sosiaalistamista on myös opettaa pennulle palautumista. Jokaisen uuden seikkailun jälkeen pidä tauko. Jos maanantaina kävitte kaupungilla, pitäkää tiistai hieman rauhallisempana kotipäivänä. Pieni pentu ei tarvitse joka päivälle uutta ihmeellistä aktiviteettia kodin ulkopuolella. Itse asiassa liika ohjelma voi aiheuttaa pennulle stressiä, joka kumuloituu yliväsymyksenä tai pelkona. Laadukkaat kokemukset ovat määrää tärkeämpiä. Muutama minuutti kerrallaan riittää uuden asian harjoitteluun. Nauti siis pentusi kanssa uusista kokemuksista, mutta muistakaa myös rentoutua ja ladata akkuja.

Yksi yleisimmistä uuden omistajan kohtaamista haasteista on koiranpennun pureminen. Neulanterävät pikkunaskalit uppoavat ihoon kipeästi, ja moni hätääntyy: “Onko minulla vihainen koira, kun se puree?” Ei hätää – käytännössä kaikki pennut purevat, enemmän tai vähemmän. Pureminen on pennulle luontaista, sillä se käyttää suutaan leikkiin, ympäristön tutkimiseen ja hampaiden vaihtumisen aiheuttaman kutinan helpottamiseen. Seuraavaksi kerromme, kuinka tätä käytöstä voi ohjata oikeaan suuntaan.

Miksi pentu puree? Puremisessa on erilaisia sävyjä: pentu saattaa leikkiä rajusti purren käsiä tai lahkeita, se voi protestoida pureskelemalla kun sitä estetään tekemästä jotain, tai se saattaa yksinkertaisesti järsiä kaikkea mahdollista lievittääkseen hampaiden puhkeamisen kutinaa. Aivan ensimmäiseksi huolehdi, että pennulla on sallittuja puruleluja aina ulottuvilla. Kumi- tai köysilelut, puruluut tai jäiset rievut tarjoavat luvallista purtamista, ja usein pentu tarttuukin niihin mielellään, jos ne ovat kiinnostavampia kuin ihmisen varpaat. Järjestä siis kotiin “lelumeri” – kuten Kuono.fi:n pentuoppaassa humoristisesti todetaan, leluja ja luvallisia purujuttuja olisi hyvä olla lattialla niin runsaasti, että ihmiset meinaavat kompastua niihin. Näin todennäköisyys kasvaa, että pentu nappaa sallitun esineen kielletyn sijaan.

Puremisen suunnan muuttaminen: Kun pentu hamuaa kättäsi leikkiessä, keskeytä leikki heti, näytä että sattui (voit esimerkiksi kiljaista lyhyesti “ai!”) ja vedä kätesi pois. Samalla lopeta kaikenlainen huomio hetkeksi. Tämä antaa viestin, että liian kova pureminen lopettaa kivan leikin. Odota muutama sekunti ja tarjoa sitten pennulle lelu suuhun – kun se tarttuu siihen, kehu ja jatka leikkiä lelun kanssa. Näin pentu oppii, että ihmisen iho ei ole purulelu, mutta omia leluja saa kyllä pureskella. Ole johdonmukainen: jokainen kerta kun pentu käy kiinni käteen tai nilkkaan, peli seis heti. Kaikkien perheenjäsenten tulee noudattaa samaa linjaa, jotta pentu ei hämenny. Erityisesti lasten kanssa on tärkeä harjoitella tätä. Lapset usein kiljuvat ja huitovat, mikä helposti vain innostaa pentua lisää – opeta lapsillekin, että paras keino on jähmettyä ja poistua huoneesta hetkeksi, jos pentu riehaantuu liikaa.

Auta pentua rauhoittumaan: Pennuilla on usein villit “iltahepulit”, jolloin meno yltyy hurjaksi ja hampaita käytetään kaikkeen liikkuvaan. Tällaisina hetkinä ensisijainen selviytymiskeino on poistua itse tulilinjalta hetkeksi rauhoittamaan tilannetta. Voit esimerkiksi mennä portin taakse toiseen huoneeseen pariksi minuutiksi tai laittaa pennun hetkeksi omaan aitaus-/häkki-alueeseensa puuhaluun kanssa. Tavoite ei ole rangaista, vaan antaa molemmille osapuolille pieni aikalisä. Usein hyperaktiivisuus johtuu myös väsymyksestä – moni pentu riehuu eniten juuri ennen nukahtamista. Silloin ratkaisu on yksinkertainen: nappaa pentu kainaloon ja laita se lepäämään. Usein pieni kiukkuaminen muuttuu tuhinauneksi muutamassa minuutissa, kun pennun vaan saa rauhoittumaan.

Ei koskaan fyysistä rankaisua: Vaikka purevat hampaat turhauttavat, vältä rankaisemasta pentua kovin ottein. Älä huuda, läimäytä, tukista tai ravistele niskasta – tällainen voi pahimmillaan pelottaa pentua tai provosoida sitä puolustautumaan. Voimakas rankaisu voi myös heikentää luottamustanne. Tutkimukset osoittavat, että koirat oppivat parhaiten palkitsemalla ja ei-toivottu käytös sammuu, kun sitä ei palkita (tässä tapauksessa huomion vieminen pois on rangaistus sinänsä). Lempeä johdonmukaisuus vie voiton. Muista: tämä puremisvaihe ei kestä ikuisesti! Kun pennun hampaat vaihtuvat ja se oppii, mitä saa purra ja mitä ei, tilanne helpottaa jo muutamassa kuukaudessa.

Huonekalujen ja tavaroiden pureskelu: Puremisen kohteena ovat usein myös kodin esineet – tuolinjalat, maton kulmat, kengät… Tässä pätee pitkälti sama ennaltaehkäisy kuin yllä: pidä kielletyt tavarat poissa saatavilta ja salli pennulle paljon luvallista pureskeltavaa. Jos pentu ehdottomasti iskostuu väärään kohteeseen (esim. sähköjohto), voit kokeilla myrkynmakuista suihketta johtoihin. Näitä saa lemmikkiliikkeistä – ne ovat aineita, joiden maku on koirasta paha. Kaikki pennut eivät kuitenkaan niistä hätkähdä. Luotettavampi keino on valvoa pentua ja keskeyttää aina, kun se alkaa järsiä kiellettyä: vaihda samantien sallittuun leluun ja kehu pentua, kun se pureskelee sitä. Ajan mittaan pentu omaksuu, mitkä kohteet kuuluvat “puruluokkaansa”. Silti, rehellisyyden nimissä, jonkin verran tuhoja sattuu melkein kaikissa pentuperheissä – kuuluisaa sanontaa lainaten: “koira on laumaeläin, ja pentu on tuhoeläin”. Pieni hampaanjälki huonekalun kulmassa tai revitty sukka kuuluu asiaan. Oikealla ohjauksella vältyt kuitenkin suuremmilta katastrofeilta ja voit säilyttää kotisi ehjänä.

Lelujen kanssa leikkiminen: Rohkaise pentua leikkimään kanssasi leluilla, jotta se purkaa energiaa sallittuihin asioihin. Vetoleikit ovat monen pennun suosikkeja – pitkällä pehmonarulla voitte kiskoa vetokilpaa. Anna pennun voittaa välillä, jotta sen itseluottamus kasvaa. Voit opetella vaihtamaan lelun herkuun, jotta pentu myös luopuu saaliistaan tarvittaessa (esim. sanot “irti” ja tarjoat namin, jolloin pentu pudottaa lelun ja saa herkun, ja sitten leikki jatkuu). Näin ei tule konfliktia siitä, että pentu oppisi varjelemaan leluaan. Yhteisleikit myös vahvistavat suhdettanne ja auttavat opettamaan pentua hallitsemaan puremisotettaan. Kun se puree vahingossa liian kovaa lelussa ja osuu käteesi, voit taas vinkua ja lopettaa leikin hetkeksi – pikku hiljaa pentu alkaa säädellä puremistehoaan. Tätä kutsutaan puremisen estokyvyn oppimiseksi, ja koiran olisi hyvä omata se aikuisena (eli se tietää, kuinka lujaa voi ihmistä koskea ilman että sattuu). Pentueessa sisarukset opettavat tätä toisilleen: liian kovasta näykkäisystä leikki loppuu. Sinä jatkat opetusta nyt ihmiskielellä.

Koiranpennun yksi tärkeimmistä taidoista on oppia olemaan yksin kotona. Koira on laumaeläin, jolle yksin jääminen ei ole synnynnäisesti mieluisaa – siksi se pitää totuttaa siihen vähitellen, etteivät erotilanteet aiheuta turhaa stressiä. Aloita yksinoloharjoitukset ajoissa: jo toisesta päivästä alkaen voit tehdä pienen testin, jossa pentu jää sekunneiksi itsekseen.

Harjoittelun aloitus: Valitse hetki, jolloin pentu on juuri väsytetty (esim. leikin ja ulkoilun jälkeen syönyt ja raukeana valmistautumassa nokosille). Tee ympäristö turvalliseksi – voit rajata pennun esimerkiksi keittiöön portilla tai laittaa sen tuttuun omaan häkkiinsä/aitaukseensa, jossa sillä on mukava peti ja jokin purulelu. Sano lyhyesti esim. “odota tässä”, ja poistu näkyvistä. Mene aluksi vain toiseen huoneeseen muutamaksi sekunniksi ja palaa sitten rauhallisesti takaisin. Ihannetapauksessa pentu ei edes huomaa poissaoloasi, jos se vaikka söi luutaan. Toista näitä miniharjoituksia useita kertoja päivässä. Kun pentu ei reagoi muutaman sekunnin katoamiseesi, voit pidentää aikaa vähitellen – minuutti, pari minuuttia jne.. Sitten voit alkaa tehdä poistumisia ulko-ovesta: käyt pikaisesti esimerkiksi roskiksella ja tulet takaisin. Toista useasti, jotta pennulle muodostuu käsitys, että ai niin, tuo aina lähtee ja tulee takaisin.

Tärkeää: Tee lähdöistä ja palaamisista arkipäiväisiä. Älä hyvästele pentua ylidramaattisesti (“hei hei kulta, äiti tulee kohta takaisin, olehan reipas!”), koska silloin se aistii että nyt tapahtuu jotain erikoista. Lähde ihan normaalisti, ikään kuin olisit menossa vain vessaan. Samoin kun tulet takaisin, vältä suuria tunnepurkauksia. Tervehdi pentua rauhallisesti ja viivyttele hetki ennen hillittyjä rapsutuksia. Jos aina kotiinpaluu on valtava ilojuhla, pentu alkaa odottaa sitä kuin kuuta nousevaa ja voi käydä levottomaksi yksin ollessaan. Toki pennun näkeminen ilahduttaa omistajaa, mutta yritä pitää maltti. Voit vaikka ensin riisua takin, käydä vessassa ja sitten vasta tervehtiä pentu kunnolla – näin viestität, että poissaolot ja paluut ovat maailman luonnollisin asia, eikä sinun lähtemistäsi tarvitse ressata.

Aikataulu ja edistyminen: Aloita tosiaan sekunneista ja etene vähitellen pidempiin jaksoihin. Parissa viikossa yleensä päästään siihen, että pentu osaa olla 15–30 minuuttia yksin kotona, kun se on saanut oikeanlaisen harjoituksen. Hyvä tavoite on, että 4–5 kuukauden iässä pentu pystyy olemaan pari tuntia rauhassa yksin. Silloin voit käydä vaikka kaupassa ilman huolta. Pentu tottuu yksinoloon sitä paremmin, mitä johdonmukaisemmin sitä treenataan. Tätä taitoa on myös ylläpidettävä – jos pentu on kulkenut 24/7 mukana eikä koskaan joudu yksin, tilanne voi vaikeutua myöhemmin. Käytä siis tilaisuuksia hyväksesi: jätä pentu esimerkiksi nukkumaan toiseen huoneeseen päivätorkuille ja puuhaile itse toisaalla. Näin se oppii, että aina ihmisen ei tarvitse olla vieressä.

Aktivoi ja rauhoita yksinoloihin: Ennen pidempää yksinoloa huolehdi, että pentu on saanut purettua energiaa ja käynyt tarpeillaan. Väsynyt pentu jää todennäköisemmin tyytyväisenä nukkumaan, kun lähdet. Voit antaa yksinolon ajaksi erityisherkun, esimerkiksi täytetyn aktivointilelun (kuminen Kong, jonka sisään laitat jotain superherkkua) tai maukkaan puruluun. Tämä toimii sekä virikkeenä että ehdollistaa pennulle, että yksin jäädessä tapahtuu kivoja asioita (saa herkkua). Jotkut pennut rauhoittuvat, kun taustalla kuuluu hiljainen radio tai ns. white noise – voit kokeilla, auttaako kevyt äänimaisema. Toiset taas lepäävät mieluummin täysin hiljaisessa kodissa.

Yksinoloajan puitteet: Rajaa pennulle turvallinen alue yksinolojen ajaksi. Kuten aiemmin mainittiin, voit käyttää apuna pentuaitausta tai suljettua huonetta, jossa pentu ei pääse tuhoamaan vaarallisia kohteita. Jos sisäsiisteys on vielä kesken, varaudu siihen, että pitkästä yksinolosta voi seurata lätäkkö: laita esim. sanomalehtiä tiettyyn nurkkaan helpottaaksesi siivousta. Älä rankaise pentua, vaikka kotiin tullessa löytäisitkin pissan – vahinko on jo tapahtunut aikaa sitten, joten toruminen ei auta siihen enää. Siivoa hiljaa ja keskity mieluummin seuraavalla kerralla varmistamaan, ettei yksinolo veny yli pennun sietorajan.

Yksinolemisen maksimikesto: Pienen pennun ei kuulu olla yksin tuntikausia. Karrikoiden: hanki koira vain, jos voit järjestää elämäsi niin, ettei sen tarvitse kärsiä yksinäisyydestä jatkuvasti. Yleensä 2–3 kuukauden ikäinen pentu kestää yksin ehkä noin tunnin, 4–5 kuukauden iässä muutaman tunnin – hyvin opetettuna. Aikuista koiraa suositellaan olemaan yksin korkeintaan 6–8 tuntia kerrallaan. Jos siis teet työpäivää, järjestä pennulle hoitaja, ota töihin mukaan tai pidä kunnon pätkä lomaa ja totuta yksinoloon asteittain, ennen kuin jätät koiran ihan koko työpäiväksi yksin. Monet työssäkäyvät käyttävät myös koiranulkoiluttajaa tai koirapäiväkotia apuna, mikä on hyvä ratkaisu aktiiviselle pennulle. Avun pyytäminen ei ole heikkoutta – päinvastoin, vastuullista koiranomistajuutta.

Mikäli pentu reagoi yksinoloon erittäin voimakkaasti (pitkäkestoinen haukkuminen, tuhoaminen, ahdistus), tilanne kannattaa arvioida viivyttelemättä. Voi olla, että tarvitsette kokeneen kouluttajan apua. Suurin osa pennuista oppii kuitenkin perusasiat ongelmitta, kunhan harjoittelu aloitetaan varhain ja edetään maltilla.

Huomio: Yksinolotaito on yksi eniten omistajia stressaavista asioista – ja tämä stressi usein tarttuu koiraankin. Yritä itse suhtautua rennosti. Jos et tee yksinolosta “isoa numeroa”, pentu todennäköisesti hyväksyy sen osaksi arkea. Varsinkin nyt pandemian jälkeisenä aikana monissa perheissä on iso muutos käynnissä, kun koirienkin pitää totutella olemaan erossa omistajista enemmän. Ota siis yksinoloharjoittelu osaksi jokaista päivää pienenä annoksena, niin se sujuu luonnollisesti.

Kaksi pientä beaglenpentua tutustumassa kuljetushäkkiin. Häkki tai aitaus voi toimia koiralle turvallisena pesänä, jossa se voi levätä rauhassa. Kun pentu opetetaan pitämään häkistä positiivisena paikkana, sitä voidaan käyttää apuna niin yksinolojen opettelussa kuin esimerkiksi matkustusturvallisuudessa. Kuvan pennuilla on häkissä pehmuste tuomassa kodikkuutta.

Koiran koulutus alkaa heti pennun asetuttua uuteen kotiin – oikeastaan jokainen hetki on oppimistilaisuus pienelle koiralle. Pentu omaksuu koko ajan käytösmalleja ja sääntöjä siitä, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä, joten on viisainta ohjata sitä toivottuihin käytöksiin alusta asti. Tässä luvussa käymme läpi tärkeimpiä pentuajan koulutusasioita: nimi ja luoksetulo, hihnakävelyn alkeet, istu/maahan, hyvät käytöstavat (esim. ei pöydältä varastelua, ei hyppimistä ihmisiä vasten), käsittelyyn totutus sekä muita hyödyllisiä taitoja.

Nimen opettaminen: Valitse pennulle nimi, joka on helppo lausua ja mielellään muusta puheesta erottuva (kaksitavuiset nimet kuten “Riku”, “Rosa” toimivat hyvin). Kun pentu on kotona, ala vahvistaa nimeä heti: sano iloisella äänellä pennun nimi ja heti perään jotain kivaa (“Rekku, tänne!”) ja kun pentu katsoo tai tulee luokse, kehu ja anna nami. Toista monta kertaa päivässä – pian pentu hoksaa, että oma nimi tarkoittaa “katso ihmistä, jotain hyvää tapahtuu”. Vältä käyttämästä nimeä torumiseen (älä huuda “Rekku EI!” jatkuvasti), jotta nimi pysyy positiivisena kutsuna. Jos huomaat joskus sanoneesi nimen turhan äreästi, “nollaa” tilanne sanomalla pian uudestaan ystävällisesti ja palkitse. Pentu oppii nimensä yleensä muutamassa päivässä viikkoon.

Luoksetulo (tänne-käsky): Tärkeimpiä taitoja, jonka avulla pidät koirasi turvassa ja saat sen tarvittaessa hallintaan. Aloita harjoittelu sisällä: mene kyykkyyn muutaman metrin päähän, avaa kätesi ja kutsu pentua iloisesti: “Rekku, tänne!”. Voit tarvittaessa taputtaa polviasi tai heiluttaa lelua. Heti kun pentu liikkuu luoksesi, kehu jo matkalla: “Hienosti tulee, hyvä!” ja kun se saapuu, anna superpalkka (makupala + reipas kehu + rapsutus). Tee näitä kotona eri huoneissa, myös vähän pidemmältä etäisyydeltä. Tee luoksetulosta aina pennulle jättipotin arvoinen: älä pihtaile kehuissa tai herkuissa. Kun siirrytään ulos, aloita helposta tilanteesta – kutsu pentua välillä sen haistellessa lähettyvillä ja palkitse. Älä koskaan rankaise koiraa sen tullessa luokse, vaikka olisit harmissasi jostain. Moni tekee virheen, että nappaa pennun äkäisenä sisälle, kun se viimein pihan perältä tulee – pentu yhdistää tämän niin, että luoksetulo johtaa kivan ulkoilun loppumiseen ja omistajan pahaan tuuleen. Silloin se ei varmasti ensi kerralla halua tulla. Vaikka joskus turhauttaisi, että pentu viivyttelee, kehu sitä silti kun se lopulta tottelee – ja harjoittele lisää varmemmaksi. Pidä kutsu luokse aina positiivisena. Karkaamisvaiheita tulee usein teini-iässä, mutta perustan luot luoksetulolle nyt.

Hihnassa kulkeminen: Aloita opettelu kotiympäristössä. Anna pennun ensin tottua pantaan tai valjaisiin sisällä muutama minuutti kerrallaan. Kiinnitä kevyt hihna ja anna pennun kuljeskella vetämättä sitä. Kehu ja palkitse, kun pentu liikkuu eteenpäin hihna perässään. Ensimmäiset “lenkit” ovat yleensä muutaman metrin tutkimusretkiä, joilla pentu pysähtelee, istuu, ehkä vetää taaksepäin tai kierii maassa hihna perässään – kaikki tämä on normaalia. Vältä kiskomasta pentua perässäsi. Mene ennemmin kyykkyyn vähän edelle ja kutsu iloisesti, kannusta liikkeelle namilla. Kun pentu ottaa muutaman askeleen vierelläsi, kehu herkästi. Voit alusta pitäen palkita pentua, kun se kulkee löysällä hihnalla vieressäsi tai takanasi. Jos hihna kiristyy (pentu esim. haluaa painella suin päin johonkin), älä lähde suin päin perään – pysähdy, kutsu pentu takaisin luoksesi ja jatkakaa vasta kun hihna löystyy. Näin pentu oppii, että vetämällä ei pääse eteenpäin. Tämä vaatii johdonmukaisuutta, mutta kantaa hedelmää tulevaisuudessa helpompana lenkkeilynä. Muista, että hihnakäytös on vaikeimpia taitoja ja vie aikaa – mutta jokainen hihnalenkki on tilaisuus harjoitella.

“Istu” ja “maahan”: Perustottelevaisuuden klassikot, jotka voi hyvin opettaa jo pikkuiselle. Hyödynnä ruokintatilanteita: pidä nami pennun nenän edessä ja nosta sitä hitaasti ylös pään yli – yleensä pentu istahtaa luonnostaan alas seuratessaan namia katseellaan. Sano juuri sillä hetkellä “istu”, kehu ja anna nami. Toistoja muutama päivässä, ja pentu yhdistää sanaan toiminnon. Sama “maahan”: kun pentu osaa istua, vie nami sen kuonon eteen ja laske maata kohti istuvan pennun etujalkojen väliin. Se todennäköisesti menee makuulle tavoitellakseen herkkua. Sano silloin “maahan” (tai “alas” tms.), kehu ja palkkaa. Pentu voi myös tarjota näitä asentoja itsestään – naksutinkoulutusta tuntevat voivat ottaa naksuttimen avuksi merkitsemään oikean toiminnon ja palkkaamaan. Muista pitää harjoitukset lyhyinä ja hauskoina. Pieni pentu ei jaksa montaa minuuttia keskittyä, joten mieluummin useita 2–3 minuutin sessioita päivässä kuin yksi pitkä.

Ei hyppimistä, ei puremista, ei kerjäämistä – käytöstavat kuntoon: Pentu oppii talon tavat nopeasti, jos niitä johdonmukaisesti opetetaan.

 Pöydälle/jakkaralle hyppiminen: Kun syöt tai teet ruokaa, pennun kannattaa oppia pysymään omalla paikallaan. Voit laittaa sille vaikka pedin keittiöön ja aina kun se yrittää hypätä vasten sinua tai tähyillä pöydälle, ohjaa se takaisin paikalleen ja anna jotain puuhaa (lelu). Palkitse, kun se pysyy lattiatasossa. Ihmisiä vasten hyppiminen: Tämä on monelle koiralle luontaista, ne haluavat tervehtiä kasvotusten. Päätä haluatko sallia sen. Useimmat eivät halua suurta aikuista koiraa hyppimään, joten opeta se jo pennusta: kun tulet kotiin ja pentu hyppii, käännä sille selkä hetkeksi (älä työnnä alas käsillä, se luulee että leikit) ja palkitse vasta kun kaikki tassut on maassa. Pyydä vieraitakin toimimaan näin. Pian pentu huomaa, että neljä tassua maassa = huomiota, hyppiminen = huomiotta jäänti. Johdonmukaisuus on tässäkin tärkeää – se mikä on kerran kielletty, on aina kielletty. Toisaalta jos päätät sallia koiran tulla syliin sohvalle, et voi myöhemmin moittia siitä. Valinta on sinun perheelläsi, mutta ole reilu koiralle ja pidä säännöt selkeinä.

Käskystä luopuminen (jätä): Arjen turvallisuuden kannalta on kullanarvoista, että koira osaa tarvittaessa irrottaa jostain kiinnostavasta asiasta. Opeta pentua pienestä pitäen “jätä” tai “irti”. Voit harjoitella leikin lomassa: pentu pureskelee lelua -> ota nami näkyviin ja sano “irti” -> kun pentu pudottaa lelun, palkitse heti namilla ja anna sitten lelu takaisin. Näin pennun ei tarvitse varjella aarretta, kun se tietää saavansa sen (tai herkun) takaisin. Toisena harjoitteena voit laittaa namin nyrkkiisi, antaa pennun haistella ja sanoa “jätä” -> kun pentu hellittää eikä yritä enää kaivaa namia, avaa käsi ja anna nami (tai parempi nami toisesta kädestä). Tämä opettaa itsehillintää. “Jätä” on hyödyllinen ulkona, kun maasta löytyy jotain epäilyttävää – pentu tottuu, että ihmisen käskystä kannattaa luopua asiasta, koska luvan kanssa saa ehkä jotain parempaa. Pentu oppii luottamaan, että sinun sanasi on sen edun mukainen.

Käsittely- ja hoitotoimet: Mainitsimme jo aiemmin, että pentua kannattaa totuttaa päivittäin esimerkiksi tassujen kosketteluun, hampaiden katsomiseen, korvien vilkaisuun ym.. Jatka tätä. Tee käsittelyhetkistä mukavia: silittele pentua kun se on rauhallinen, pyörittele varpaita kevyesti sormissasi ja anna samalla nami. Nosta pentu syliisi muutaman kerran päivässä, pidä sekunti pari ja laske alas, niin se oppii että syliin joutuminen ei ole kamalaa pakkopullaa (tämä helpottaa myöhemmin esim. kynsien leikkuuta). Voit opettaa pennun myös makaamaan kyljellään rentona: tämä helpottaa eläinlääkärissä tutkimista. Kynsien leikkaus kannattaa aloittaa heti, kun pentu tulee – vaikket edes saisi leikattua kuin yksi kynsi kerralla. Anna jotain todella mieluisaa purtavaa pennulle (esim. tahnaa nuoltavaksi) ja naksauta sillä aikaa varovasti yksi kynnen kärki pois. Päivän päästä taas yksi. Pian saat ehkä kaksi-kolme kynnestä kerralla. Pentu tottuu, ettei leikkaaminen satu, ja oppii yhdistämään sen herkkuihin. Älä odota, että kynnet pitäisi jo leikata, vaan aloita ennen kuin on pakko – se on helpompaa kaikille. Sama juttu harjauksen kanssa: pari vetoa harjalla ja nami perään, niin turkinhoito sujuu aikuisena leikiten.

Hampaiden harjaus on myös asia, johon voi totuttaa jo pentua. Aluksi voit vain antaa pennun nuolla koiranhammastahnaa (esim. makua jolla se tykkää) sormestasi ja samalla kosketella sen suupieliä. Vähitellen etene sormenpyyhkeeseen tai pennun hammasharjaan. Koiran hampaat vaihtuvat noin 4–6 kuukauden iässä, ja pysyvien hampaiden hoidoksi suositellaan harjausta päivittäin. Pentuna opitut rutiinit helpottavat tätä huomattavasti.

Rauhoittuminen käskystä: Pentu on vilkas, mutta sitä voi opettaa myös “chillaa”-moodiin. Hyvä harjoitus on matolle menon opetus. Aina kun pentu käy omin päin makoilemaan omalle pedilleen tai matolle, kehu hiljaa ja vie sille nami rauhassa. Pentu ihmettelee: “oho, tänne kun menee, tulee nami taivaasta”. Se alkaa hakeutua useammin lepopaikkaansa. Voit lisätä vihjesanan, esim. “paikka” tai “mene petiin”, kun näet pennun olevan aikeissa mennä. Myös arjessa, kun pentu kierroksilla riehuu, voit pyytää sitä tulemaan viereesi, paijata rauhallisesti ja vaikka pitää kevyesti rintakehästä niin että se huomaa olevansa sylissä – yleensä muutaman sekunnin kuluttua pentu huokaisee ja rauhoittuu syliin. Päästä se silloin heti alas, kun se on hetken rento. Näin opetat, että rauhoittumalla pääsee jatkamaan toimintaa. Tätä tunnetilojen hallintaa voi harjoitella monessa tilanteessa, ja siitä on hyötyä mm. silloin kun ovikello soi ja haluat koiran oppivan odottamaan rauhassa ennen kuin ryntää ovelle (tämä tosin on edistyneempää ja vaatii malttiharjoitusta). Pentu oppii kyllä vähitellen erottamaan, milloin leikitään ja milloin lepää.

Autolla matkustaminen: Totuta pentu autoiluun pienin askelin. Jo kotimatkalla olitte autossa, mutta jatka harjoituksia: vie pentu autoon, syötä sille siellä nameja, pidä moottori käynnissä hetki ja tuo pois. Seuraavalla kerralla pieni ajelu korttelin ympäri. Muutama minuutti riittää aluksi. Palkkaa pentu lopuksi kivalla ulkoilulla. Näin autosta tulee neutraali juttu. Vältä pentuna erittäin pitkiä ajomatkoja, jollei ole pakko. Jos pentu voi pahoin autossa, keskustele eläinlääkärin kanssa – on olemassa matkapahoinvointilääkkeitä. Usein kuitenkin totuttaminen auttaa, ja pentu tottuu kyytiin iän myötä. Tärkeää on, että autossa on turvallista: käytä pentuverkollista takakonttia, turvavyövaljaita tai kuljetusboksia. Pennun kanssa sattuu ja tapahtuu, joten pidä se kontrollissa myös autossa, jotta se ei esimerkiksi syliin hypätessään häiritse kuskia.

Pentukoulu ja yhteiskuntakelpoisuus: Suosittelen lämpimästi viemään pentu ohjattuun koulutukseen heti kun se rokotusten puolesta voidaan ryhmässä pitää. Pentukurssilla ammattikouluttaja opastaa sinua, ja pentu saa samalla sosiaalistumista ja oppii työskentelemään häiriössä. Kurssilla opetellaan yleensä luoksetuloa, kontaktia, luopumista, istumista, maahanmenoa, hihnakävelyä ym. perustaitoja – samoja joita itsekin harjoittelisit, mutta siellä saat apua ongelmakohtiin ja varmuutta tekemiseen. Lisäksi kurssi on monelle pennulle energiaa kuluttava kokemus, eli saat illaksi rauhallisen koiran kotiin. Jos kurssille meno ei ole mahdollista, hyviä kirjoja ja nettilähteitä on runsaasti. Esimerkiksi Tuire Kaimion “Pennun kasvatus” on erinomainen suomenkielinen kirja, jossa on positiiviseen vahvistamiseen perustuvat ohjeet lähes kaikkeen. Myös monia ilmaisia opasvideoita löytyy netistä – pidä kuitenkin huoli, että seuraat nykyaikaista koulutusnäkemystä. Valitettavasti vanhentuneita “johtajuusoppeja” ja väkivaltaisia menetelmiä löytyy yhä netin syövereistä, ja ne voivat pahimmillaan pilata hyvän suhteen koiraasi. Pidättäydy siis keinoissa, joissa koiraa kunnioitetaan tuntevana olentona, jota opastetaan ystävällisesti johdonmukaisin keinoin. Tällaisella koulutuksella saat itsevarman, kuuliaisen aikuisen koiran, joka haluaa totella sinua ilolla.

Lopuksi: ole valmis muuttamaan omaa ajattelutapaasi kouluttajana. Pennun kasvatus opettaa myös sinulle kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja huumorintajua. Kaikki päivät eivät ole täydellisiä – tulee takapakkeja, tulee turhautumista. Tärkeintä on, että yrität parhaasi ja opit matkan varrella. Joskus oppii kantapään kautta, mikä ei toimi (ehkä huomasit jo, ettei huutamalla saa muuta kuin pennun luulemaan että sinäkin haluat leikkiä äänekkäästi). Koirat ovat anteeksiantavaisia, ne eivät vihaa sinua vaikka joskus korotat ääntä tai teet virheen koulutuksessa. Jatka sinnikkäästi eteenpäin ja juhli pieniä edistysaskeleita. Muista myös lopettaa harjoitukset aina onnistumiseen: jos vaikkapa luoksetuloa treenatessa pentu hairahtuu monta kertaa, palaa helpompaan tasoon (lyhyempi matka) ja lopeta hyvään suoritukseen, josta pääsette poistumaan leikkimään. Näin pennulle jää positiivinen mielikuva treenaamisesta.

Vaikka arkesi keskittyy pitkälti koulutukseen ja arjen pyörittämiseen, älä unohda pennun terveydenhoitoa. Ensimmäinen elinvuosi on täynnä eläinlääkärikäyntejä ja kasvun tuomia muutoksia, joihin kannattaa varautua etukäteen. Seuraavaksi listaamme tärkeimmät terveyteen liittyvät asiat, jotka uuden pennun omistajan tulee muistaa:

• Eläinlääkärin tarkastus: Useimmat kasvattajat teettävät pentueella eläinlääkärin perustarkastuksen ennen luovutusta, ja pentu voi tulla uuteen kotiin mukanaan eläinlääkärin antama todistus. Siitä huolimatta on hyvä käytäntö varata oma käynti eläinlääkärille muutaman viikon sisään pennun saapumisesta. Lääkäri tarkistaa pennun yleiskunnon, keskustelee kanssasi rokotus- ja madotusohjelmasta sekä vastaa kysymyksiisi. Tämä “pentutarkastus” luo myös pohjan eläinlääkäripelon ennaltaehkäisyyn – yritä tehdä käynnistä kiva kokemus (paljon nameja ja kehuja pennulle siellä).

• Rokotukset: Suomessa rokotetaan koirat penikkatautia, parvovirusta ja tarttuvaa maksatulehdusta (adenovirus) vastaan, sekä raivotautia vastaan. Lisäksi suositellaan kennelyskärokotetta (parainfluenssa) aktiivisesti muita koiria tapaaville. Rokotusohjelma menee tyypillisesti niin, että ensimmäinen rokotus annetaan noin 12 viikon iässä, tehoste 14–16 viikon iässä (sis. myös rabies) ja sitten vielä tehoste vuoden iässä. Tämän jälkeen perusrokotteet uusitaan 2–3 vuoden välein. Tarkista eläinlääkäriltäsi suositukset, sillä ohjelmat voivat hieman vaihdella. On erittäin tärkeää hoitaa rokotukset ajallaan, jotta pentu saa suojan vakavia tauteja vastaan. Ilman rokotuksia koira ei myöskään pääse esimerkiksi koirakouluihin tai hoitoloihin, ja matkustaminen ulkomaille edellyttää rabiesrokotuksen voimassaoloa. Merkitse siis kalenteriin rokotuspäivät, ja säilytä rokotustodistus (nykyään sähköinenkin Omakoira-palvelussa).

• Loishäätö (madotus): Koiranpennut madotetaan yleensä kasvattajan toimesta useaan kertaan ennen luovutusta (esim. 2, 4, 6 ja 8 viikon iässä). Selvitä, milloin pentusi on viimeksi saanut matolääkkeen ja mitä valmistetta. Yleensä madotus suositellaan uusittavaksi n. 2 viikkoa sen jälkeen, kun pentu on tullut uuteen kotiin, ja tämän jälkeen vielä esimerkiksi 4kk, 6kk ja 12kk iässä. Aikuisena koira madotetaan tarpeen mukaan – esimerkiksi ennen rokotuksia tai jos epäillään matoja. Nykyään suositellaan tutkimaan ulostenäyte ennen varmuuden vuoksi madottamista, koska turha lääkintä ei ole hyväksi. Pentuvaiheessa loiset ovat kuitenkin yleisiä ja hoidetaan rutiininomaisesti. Apteekista saa yleisimpiin suolistomatoihin tehoavia lääkkeitä ilman reseptiä. Käytä punnittua annostusta pennun painon mukaan ja noudata tarkasti ohjeita. Tyypillisiä pentujen loisia ovat suolinkaiset – jos näet spagettimaisia matoja pennun ulosteessa tai oksennuksessa, käy hakemassa matolääke heti. Matolääkkeet ovat kohtuullisen turvallisia, mutta annostus on tärkeää.

• Ulko- ja sisäloisten torjunta: Madotuksen lisäksi on hyvä tietää muista loisista. Kirput ovat Suomessa harvinaisia sisäkoirilla, mutta punkit (puutiaiset) vaivaavat lämpimään kauteen. Jos asut tai ulkoilet alueella, jossa esiintyy punkkeja, harkitse punkkisuojan aloittamista heti keväällä. On olemassa useita valmisteita: paikallisvaleluliuokset, pannan tyyppiset, suun kautta annettavat tabletit. Keskustele eläinlääkärin kanssa pennulle sopivasta (ihan pienille alle 8vk pennuille ei yleensä anneta vielä mitään). Tarkista pentu aina ulkoilun jälkeen, etenkin maalla ja metsissä liikuttaessa, ja nypi mahdolliset punkit irti punkkipihdeillä. Silmätipat, korvatipat: Tarkkaile pennun silmiä ja korvia. Pennuilla voi ilmetä silmätulehduksia (rähmiminen, punoitus), joihin käytetään eläinlääkärin määräämiä tippoja. Korvat taas varsinkin luppakorvaisilla voivat punoittaa hiivasta tai bakteereista – jos korva haisee pahalle tai koira raapii päätä paljon, käytä lääkärissä. Ripuli ja oksentelu: Pienellä pennulla on herkkä vatsa, joten ruokinnan muutokset tai stressi voivat aiheuttaa löysää vatsaa. Yleensä yhden päivän lievä ripuli tai satunnainen oksennus ei ole vaarallista, kunhan pentu jaksaa syödä ja juoda. Tarjoa silloin helposti sulavaa ruokaa (esim. keitettyä kanaa ja riisiä pieninä annoksina) ja pidä taukoa herkuista. Mutta: jos pentu on kovin vetämätön, oksentaa jatkuvasti tai ripuli on veristä tai jatkuu yli vuorokauden, lähde eläinlääkäriin. Pentu kuivuu nopeasti ja tarvitsee apua. Parempi herkästi käydä tarkistuttamassa kuin odottaa liian myöhään.

• Tapaturmien ehkäisy: Pentu on kuin taapero – se satuttaa itsensä, jos vaaranpaikkoja on. Yleisimmät pentujen tapaturmat ovat putoamisia (sohvalta, sängyltä, portaista), joita voit ehkäistä olemalla valppaana. Älä jätä pentua yksin korkealle, ja portita portaiden ylä- ja alapäät. Jos kotonasi on parveke, varmista ettei pentu mahdu pinnojen välistä tai yritä kiipeillä reunalle. Pureskeluun liittyy myös tukehtumisvaara: korjaa kaikki pikkuesineet pois ja valitse pennun lelut niin, ettei se voi repiä niistä irti paloja ja niellä. Ksylitolipurkat, suklaa, viinirypäleet, sipulit ja tietyt muut ruuat ovat koiralle myrkyllisiä – pidä ne poissa pöydiltä ja lattioilta.

• Kasvukivut ja luuston kehitys: Pentu kasvaa hurjaa vauhtia. Isommilla roduilla voi esiintyä kasvukipuja (pentu ontuu vuorotellen eri jalkoja, aristaa). Pidä kasvupyrähdyksen aikaan liikunta maltillisena ja liukastumiset minimissä (laita vaikka räsymattoja liukkaille lattioille). Pienet kolhut ja venähdykset paranevat yleensä levolla, mutta jos jokin aristus huolettaa, ota eläinlääkäriin yhteys. Muista, että nivelten kehityksen vuoksi painoa ei saa kertyä liikaa – pysy ruokintasuunnitelmassa. Kysy eläinlääkäriltäsi myös lisäravinteista (esim. isot rodut joskus hyötyvät ylimääräisestä D-vitamiinista tai nivelravinteista, mutta nämä vain ammattilaisen suosituksesta, ettet aiheuta yliannostusta).

• Sterilointi/kastrointi: Suomessa koiria ei automaattisesti steriloida/kuohita tiettyyn ikään mennessä toisin kuin joissain maissa. Asia on omistajan harkinnassa ja riippuu mm. rodusta, koiran terveysseikoista ja käyttötarkoituksesta. Jos et aio teettää pentuja tai harrastaa jalostusta, leikkaaminen voi olla terveydellisesti hyödyksi – esimerkiksi nartuilta voidaan ehkäistä kohtutulehduksia ja nisäkasvaimia steriloinnilla. Koiran sterilointi/kastrointi tehdään yleensä aikaisintaan 6–9 kuukauden iässä tai nartulla ensimmäisen juoksun jälkeen. Asiasta ei tarvitse kuitenkaan pentuaikana huolehtia – ota puheeksi eläinlääkärin kanssa, kun pentu lähenee murrosikää. Painonhallintaan täytyy leikkauksen jälkeen kiinnittää huomiota, koska aineenvaihdunta hidastuu.

• Ulkoinen habitus ja turkinhoito: Totuta pentu jo pienenä harjaamiseen kuten mainittu. Erityisesti jos sinulla on pitkä- tai kiharakarvainen rotu, karvanhoito vaatii tottumista. Pidä turkki takuttomana jo pentuna (takut kiusaavat ihoa). Opeta pentu sietämään myös pesua – lämmin vesi ja tassujen huuhtelu suihkussa kannattaa tehdä silloin tällöin, jotta koira ei myöhemmin pelkää pesutilanteita. Käytä koirashampoota laimeana tarvittaessa. Kuivaa huolella, jottei pentu vilustu. Usein turkin varsinainen hoito lisääntyy vasta koiran aikuistuessa, mutta pohjatyö tehdään pentuna. Myös vaatteiden pukeminen voi olla tarpeen pienillä roduilla kylmässä ilmastossa: harjoittele pukemista kotona lyhyesti ja palkitse, niin pentu yhdistää vaatteet kivoihin asioihin.

• Korvat, silmät ja kynnet: Tee viikkotarkastus rutiiniksi. Kurkkaa pentusi korviin – niiden tulee olla puhtaat ja vaaleanpunaiset sisältä, ei vahamassaa tai pahanhajuista eritettä. Puhdista korvia vain tarvittaessa eläinlääkärin suosittelemalla aineella, ja vain ulkokorvan puolelta (pumpulilapulla pyyhkien). Silmistä pyyhi rähmät tarvittaessa kostutetulla vanulapulla (keitetty vesi, keittosuola tai apteekin silmäpyyhkeet käyvät). Kynnet on hyvä leikata vähintään kerran viikossa – mitä useammin leikkaat, sen enemmän kynnen ydin vetäytyy ja kynsistä pysyy lyhyet. Pentu tarvitsee aluksi vain pienen kärjen napsaisun, sillä kynnet ovat neulanterävät. Kiitä pentua jokaisen kynnen jälkeen ja pidä taukoja tarvittaessa.

• Suun terveys: Kun leikit pennun kanssa, voit silloin tällöin varovasti avata sen suuta ja katsoa hampaita. Totuta pentu siihen, että suussa saa vähän sormeilla – se helpottaa myöhemmin hammastarkastuksia. Pennun maitohampaat alkavat irrota noin 4 kk iässä ja kaikki pysyvät hampaat ovat yleensä puhjenneet ~6–7 kk ikään mennessä. Voit löytää yksittäisiä hampaita lattialta, tai ne voivat irrota huomaamatta. Seuraa kuitenkin, ettei kaksoishampaita jää (esim. pysyvä hammas kasvaa, mutta maitohammas ei irtoa). Yleisimmin ongelmaa on kulmahampaissa. Jos puolen vuoden iän jälkeen näkyy selvästi kaksi hammasta vierekkäin, keskustele eläinlääkärin kanssa – joskus joudutaan poistamaan sitkeä maitohammas, yleensä steriloinnin/kastraation yhteydessä samalla. Hampaita kannattaa alkaa harjata viimeistään kun pysyvät hampaat ovat tulleet. Plakkia kertyy jo muutamassa kuukaudessa. Opeta harjaus pikkuhiljaa kuten edellä mainittiin. Käytä koirille tarkoitettua tahnaa (esim. maksapasteijan makuista) ja pehmeää harjaa. Moni koira oppii suorastaan nauttimaan hampaiden harjauksesta, kunhan se tehdään hellästi ja rutiininomaisesti. Hyvä suuhygienia ehkäisee ientulehdusta ja pidentää koirasi elinikää, joten vaiva kannattaa!

Lopuksi, pennun terveyden seurannassa tärkeintä on yleisvointi. Reipas, leikkisä, syövä ja normaaleja tarpeita tekevä pentu on todennäköisesti terve. Jos pentu muuttuu kovin apeaksi, piiloutuu, kieltäytyy ruoasta tai vettä menee yhtäkkiä paljon, nämä voivat olla merkkejä sairaudesta. Pieni lämpö (koiran normaali ruumiinlämpö on 38–39°C) voi tulla rokotuksen jälkeen tai kovasta liikunnasta, mutta yli 39,5°C kuume ilman selvää syytä on syy soittaa eläinlääkärille. Pennun kanssa ei kannata “odotella ja katsoa liian pitkään” vakavissa oireissa – mieluummin yksi turha käynti kuin hoitamaton ongelma. Hyvällä perushoidolla ja ravinnolla pentu kuitenkin yleensä pysyy terveenä. Muista myös loistautit: suojaa pentuasi tarpeen mukaan punkeilta, pese tassut kun tulette tiesuolalta tai roiskeista sisään, ja tarjoa hyvä ja turvallinen kasvuympäristö.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, haluan korostaa mielen hyvinvointia. Iloinen, virikkeistetty pentu on terve pentu. Huolehdi siis henkisestä puolesta: leiki, opeta, silitä, anna haistella – järjestä pennun elämään onnistumisen kokemuksia ja käytä positiivista vahvistamista koulutuksessa. Näin rakennat pohjan koiralle, joka luottaa sinuun ja voi henkisesti hyvin läpi elämänsä.

Pentuarki voi yllättää rankkuudellaan. Moni uusi omistaja kuvaa tuntevansa itsensä ”riittämättömäksi koiranhoitajaksi”, kun kaikki ei menekään kuin Strömsössä – pentu saattaa itkeä öisin, pissaa löytyy matolta jo viidennen kerran sinä päivänä, omat yöunet jäävät pätkittäisiksi, ja ehkä mieleen hiipii ajatus: “Mitä tulikaan tehtyä, en jaksa enää!”. Ensinnäkin: nämä tunteet ovat normaaleja. Kuten jutun alussa kerroimme, tuoreista koiranomistajista jopa puolet kokee pentuaikana jonkinasteista “puppy bluesia” eli alakuloa, turhautumista tai ahdistusta. Tutkimusten mukaan ilmiö on yhtä yleinen kuin ihmisvanhempien baby blues, ja menee ohi ajan kanssa. Älä siis soimaa itseäsi, jos et koko ajan tunne pelkkää onnea ja vaaleanpunaista söpöyden huumaa. Pentuarki on raskasta, mutta siitä selviää ja palkintona on pitkä, ihana yhteiselämä rakkaan koiraystävän kanssa.

Seuraavassa muutamia vinkkejä oman jaksamisesi tueksi:

• Nuku aina kun voit: Univelka korventaa kärsivällisyyttä. Hyödynnä pennun päiväunet lepäämiseen – tiskit voivat odottaa, prioritoi oma palautumisesi. Jos pentu valvottaa öisin, kokeile vuorotella perheenjäsenen kanssa yöllisiä hoitovuoroja tai pyydä jotakuta ystävää valvomaan yhtenä yönä, jotta saat itse unta. Unitilanne paranee kyllä pian, kun pentu kasvaa ja oppii nukkumaan yöt putkeen.

• Pyydä apua ja seuraa: Koeta järjestää itsellesi edes lyhyitä hengähdystaukoja pennusta. Ehkä joku ystävä tai sukulainen voisi tulla vahtimaan pentua tunniksi, että pääset itse käymään rauhassa kaupassa tai vaikka lenkillä yksin. Jotkut pentuomistajat löytävät vertaistukea esimerkiksi paikallisista koirapuistoista tai pentutreffeiltä – kun näet, että muillakin on välillä vaikeaa, et tunne olevasi epäonnistunut. Verkossa on myös pentuajan tueksi ryhmiä ja foorumeita, joissa voi purkaa huolia. Toki kannattaa suhtautua netin neuvot kriittisesti, mutta vertaistuen näkökulmasta niistä voi olla hyötyä.

• Järjestä omaa aikaa: Vaikka rakastat pentuasi, jokainen tarvitsee joskus hetken ilman että on vastuussa toisesta olennosta. Jos perheessä on useampi aikuinen, sopikaa “vapailtoja” – toinen hoitaa pentua, kun toinen käy harrastamassa tai tapaa ystäviä, ja vaihto päikseen. Yksinasuvan kannattaa hyödyntää esim. koiranhoitopalveluita tai perheenjäseniä silloin tällöin. Tämä ei tee sinusta huonoa omistajaa, päinvastoin: kun oma pää lepää hetken, jaksat taas paremmin olla kärsivällinen ja johdonmukainen pennun kanssa.

• Muista, että vaikeat vaiheet menevät ohi: Pennun kehitys etenee nopeasti. Ensimmäiset viikot ovat usein intensiivisimpiä (pissaralli, yöt katkonaisia). Sitten tulee murkkuikä jossain ~6–9 kk iässä, joka voi tuoda omat haasteensa (opit unohtuu hetkeksi, kokeillaan rajoja). Mutta lopulta, noin 1–2 vuoden iässä, sinulla on jo paljon rauhallisempi, koulutettu koira. Monet omistajat muistavat pentuajan jälkikäteen kultaisena (muisti on armollinen) ja jopa kaipaavat niitä hassuja kommelluksia – aika kultaa muistot myös pentuajasta. Kun juuri nyt väsyttää, muistuta itseäsi: tämä on vain vaihe.

• Pysy johdonmukaisena, mutta jousta vähemmän tärkeissä asioissa: Et voi olla supersankari kaikessa. Päätä mitkä kasvatuksen seikat ovat teille ne kriittisimmät (esim. sisäsiisteys, yksinolo) ja pidä niistä kiinni. Jos joku toinen asia lipsahtaa (esim. pentu pääsee sohvalle vaikka olit ajatellut ettei saisi), se ei ole maailmanloppu. Voit korjata kurssia myöhemmin, tai ehkä opitkin, että koiran paikka olohuoneen sohvannurkassa onkin ihan okei. Älä ruoski itseäsi liikaa, vaan anna itsellesi ja pennulle anteeksi mokat. Koiran koulutuksessa aina tulee yllätyksiä – se on normaalia.

• Hae ammattiapua tarvittaessa: Jos tunnet ettei homma suju ollenkaan tai jokin käytös aiheuttaa suurta huolta (esim. pentu on todella pelokas tai aggressiivinen), älä epäröi konsultoida ammattilaista. Hyvä käytöskouluttaja (koirankouluttaja, eläintenkouluttajan AT) tai eläinlääkäri osaa neuvoa. He ovat nähneet kaiken ennenkin, joten et ole vaivoinesi yksin. Mitä varhemmin puutut pulmiin, sen helpommin ne usein ratkeavat, joten rohkeasti vain puhelin käteen. Nykyään on tarjolla myös etäkonsultaatioita esimerkiksi videon välityksellä, jos lähistöltä ei löydy sopivaa kouluttajaa.

• Nauti niistä ihanista hetkistä: Vaikka pentuarki uuvuttaa, se on myös ainutlaatuista aikaa, joka menee nopeasti ohi. Ota paljon valokuvia ja videoita – kirjaimellisesti huomaat viikonkin päästä, miten pentu on jo kasvanut. Nauti pennun loputtomasta uteliaisuudesta, sen hassuista nukkuma-asennoista, sen pehmeydestä ja viattomuudesta. Rakennat nyt pohjaa jopa 15 vuoden ystävyydelle, joten yritä löytää ilon pilkahduksia joka päivästä. Usein ne pienet edistysaskeleet (ekaa kertaa istuu käskystä, eka kerta kun nukkuu 6 h putkeen, eka kerta kun pyytää ulos ovelle…) tuovat valtavan onnistumisen tunteen. Ota nämä talteen, sillä ne kantavat vaikeampien päivien yli.

Yhteenvetona: pidä hyvää huolta myös itsestäsi samalla kun huolehdit pennusta. Hyvinvoiva omistaja on paras mahdollinen omistaja koiralleen. Koirasi ei odota sinulta täydellisyyttä – sille riittää, että olet turvallinen, rakastava kumppani, joka tekee parhaansa. ❤️